29 January 2015

Flu

Iski sitten flunssa. Pää painaa vähintään tuhat kiloa ja silmissä väreilee. Vuokraisäntä tarjosi ystävällisesti illallista. Luultavasti osasin olla niin säälittävä kipeydessäni.

Kivasti menee silti. Tänään ekaa kertaa graafisen suunnittelun tunnilla ja täytyy sanoa että aika iso kokonaisuus sieltä iskettiin tehtäväksi. Tosin onhan tässä aikaakin usempi kuukausi. Lisäksi luettavaa ja kirjoitettavaa. Mielenkiinnolla odotan vielä huomista printmaking kurssia ja perjantain "sketching & drawing" osuutta.


25 January 2015

Parrots

Löysin tänään vain yhden kirpputorin ja sekin oli lähinnä antiikkikirppis. Ostin papukaijat seinälle. Ihan ok aloitus sisustukselle.

24 January 2015

First week

Eka viikko Antwerpenia pian takana. Viikon sisään on mahtunut niin paljon uusia ihmisiä ja paikkoja, että voi vain ihmetellä. En edelleenkään muista katujen tai alueiden nimiä, mutta muuten kaupunki alkaa vähitellen hahmottua.

Eilen kävin tutustumassa koulun kahteen kampukseen ja tsekkaamassa graafisen suunnittelun workshop-viikon tuotoksia. Design osaston kampus vaikutti hieman kolkolta verrattuna taidepuolen kampukseen, mutta eiköhän siihen totu. Ensi viikolla alkaa koulu. Olen myös löytänyt jättimäisen taidetarvikeliikkeen ja lehtikaupan, joihin molempiin voisin helposti upottaa koko omaisuuteeni.

Huomenna ajattelin suunnata kirpputorille. Yritän löytää sieltä jotain pieniä mattoja tai kankaita millä voisin sisustaa huonetta kivemmaksi. Nyt tämä on pelkkää ikeaa.


Untitled

21 January 2015

A

Kuinka rakastankin tätä vieraana olemista, kun joka nurkan takana on jotain uutta ja kaupassa et tiedä mitä ostaisit kun kaikki on niin erilaista. Kiertelin tänään mm. Antwerpenin "Chinatownissa", rautatieasemalla ja lähistöllä. Enkä edes ole ehtinyt kunnolla keskustaan asti. Ekat paikalliset oluet myös testattu muiden vaihtarien seurassa. Ja tästä raportoinnista ei ole tulossa mitenkään jokapäiväistä, mutta jotenkin tarvitsen tällaista ajatusten prosessointia nyt.

19 January 2015

New home

Saavuin eilen illalla Antwerpeniin ja kaikki on mennyt yllättävän sujuvasti. Tänne oli helppo tulla.
Vuokrasin yksityiseltä tyypiltä kalustetun huoneen kolmekerroksisen talon yläkerrasta. Vuokraisäntä itse asuu keskimmäisessä kerroksessa ja alkaerrassa asuu joku. Viereiseen huoneeseen tulee toinen vuokralainen pian. Tämä alue on "marokkolaisaluetta" ja täynnä kaikenlaisia pieniä etnisiä kauppoja.

Eka kokonainen päivä meni siivotessa omaa huonetta ja oleskelutilaa, ruokakauppaa etsiessä ja vuokraisännän matkavalokuvia katsellessa. Vuokraisäntä antoi mulle myös pyörän käyttöön (en ole vielä testannut) ja kertoo kokoajan kaikenlaisia vinkkejä erilaisista kulttuuritapahtumista ja kahviloista ym.. Muutenkin varsin puhelias kaveri. Eli oikein mukavasti on alkanut, vaikkakin aika uuvuttavaa. Odotan innolla tulevia päiviä. Kuvissa näkyy vähän huonetta ja maisemaa talon ikkunoista ja terassilta.